Tarina siitä, kuinka kerran
Suomalainen vaeltaja Elias Lönnrot
Lähti venäläiselle Valamon saarelle
Ja kävi siellä munkkien hautausmaalla.
Ja mitä sitten tapahtui.
Lähdin kerran laivateitse
Laatokan meren ylitse
Luostariin pyhän Valamon.
Munkeille minä kumarsin
Alla kirkon ristiholvin.
Sitten hiljaa mä kävelin
hoidetulle kirkkomaalle.
Valkoisena seisoi aita
Kirkkomaan tuon ympärillä.
Enkelit pylväiden päässä
Pasuunoita puhaltavat.
Pauhaavat Laatokan aallot,
Kuiskivat lehdet vaahteran.
Mutta päällä hautakumpuin
Kimaltavat pikkukivet.
Alla pienten lohkareiden
Pyhien on miesten hauta.
Igumeni tuossa kuulu,
Munkkikokelas ja munkki.
Tiheässä kuusikossa
sinertävän paaden alla
Magnuksen on siinä paasi
Ruotsin uljaan hallitsijan.
Kiven aallot huuhtelivat
Laatokan meri sen peitti.
Oli paasi kuin lumottu.
Venäjäksi kirjoitettu:
“Sijaan tsaarin diadeemin
Valitsin mä munkin kaavun.
kolme päivää luostarissa
antoi ikuisen rauhan”.
Kyselin mä vanhukselta,
Suomea joka osasi.
“Selitä minulle teksti
kiven outo kirjoitus!”
Vastasi erakko vanha:
“Kaikki munkit tietää täällä
tarinan tuon muinaisen,
ikivanhan kertomuksen”.
Oli kerran urho Magnus —
Ruotsinmaan uljas soturi
Joka päivä taisteluissa,
Joka päivä miekka säihkyi.
Venäjälle kerran lähti
laivastonsa suuren kanssa.
Vakuutteli Magnus ennen
Ettei koskaan tänne lähde.
Muttei Magnus uljas tiennyt
voimasta pyhän Valamon.
Etukäteen Herran kellot
varoittivat uhasta.
Väsymättä siunausta
Anoivat Kaikkivaltiaalta.
Pelostansa huolimatta
Luojaa kutsuivat avuksi
estämään nyt vainolaista
Valamoa tuhoamasta.
Munkkein hartaat rukoukset
Itkut heidän sielujensa
Heidän kuumat kyyneleensä
Kuuli Herra armollinen.
Ruotsin toimiin suuttui Herra,
Kämmentänsä heilautti.
Niinpä Ruotsin purjelaivat
myrskyn kouriin joutuivat.
Salama taivaalla välähti,
Kauhea ukkonen jyrisi.
Vedet Laatokan nosti tuuli
Tuuli vahva, voimallinen!
Heitti tuuli aallot suuret
Purjelaivojen tuhoksi.
Lastuiksi leikiten rikkoi
Purren kuningas Magnuksen.
Yksi ainoa jäi lauta
Haaksirikossa veneestä.
Laivan kyljen rautarengas
Tässä laudassa on kiinni
Kulkutapaa muuttaa täytyi,
Apuun laudan turvautua.
Tarttui lautaan Magnuksemme.
Pelasti nyt rautarengas
pelästyneen Ruotsin urhon.
Meren sylis yön ja päivän
Vaahtopäisissä aalloissa
Meren sylis yön ja päivän
Tyyntynyt ei tuulen voima.
Kaikkivaltias armahti:
Lauta rantaan rikkoutui.
Pelastui kuningas Magnus
Saarelle pyhän Valamon.
Munkit hyväsydämiset
Veivät pyhiinvaeltajan,
Luostariin hänet kannettiin.
Munkiksi vihittiin Magnus,
Ja hallitsijan diadeemin
Munkin vaatteisiin hän vaihtoi.
Pani päälle mustan viitan,
Munkin kaavun hartioille.
Pyhin menoin kastettuna
Rukouksin ohjattuna
Syntejään katui soturi
Tuo Ruotsin uljas kuningas:
“Miksihän Venäjän maalle
Hurjasti sotimaan lähdin?
Minä miksi miekkaan tartuin
Tappamaan veljiä Venäjän?”
Siitä lähtien hän käski
Pyysi Ruotsin ritareita:
“Tehkää aina rauhan töitä,
Lopettakaa sotiminen”.
Jäähyväiset sitten jätti,
testamentin kuollessansa.
Skeemamunkki Magnus uljas
Luojalle sielunsa antoi.
Vanhus kertoi kertomuksen,
Tarinan lopetti vanhan.
Sumuun hän Valamon saaren
katosi nyt silmistäni.
Tiheässä kuusikossa
päällä tumman hautapaaden
seisoin aivan yksikseni
aikaa mennyttä muistellen.
Olen kauan mietiskellyt
kuninkaan testamenttia.
Päätin, että täytyy tehdä
niin kuin määräsi kuningas.
Siksi lähdin hoitamahan
Asioita rauhan, sovun,
Runoja keräilemähän
Lähdin mä Kalevalahan.
